Bellapelo.fi ei ole enää saatavana täältä. Yritä sen sijaan salonbellapelo.fi.

Hiusten hoitaminen

Miten saada kauniit, kiiltävät ja hyväkuntoiset hiukset? Tämä kysymys juolahtaa monen mieleen omaa peilikuvaa, ja erityisesti hiuksia katsellessa. Jatkuva muotoilu, peseminen ja värjääminen kuluttavat hiusta ja saavat ne näyttämään elottomilta ja kiillottomilta. Hiusten oikealla hoitamisella tulleita vahinkoja voidaan kuitenkin korjata ja hiukset saadaan näyttämään entistä ehommilta. Seuraavien neljän vinkin avulla ehkäiset hiuksen vaurioitumista ja hoidat niitä oikealla tavalla.

Hiusten oikeaoppinen hoitaminen

1. Pese vähemmän

Hiusten liika peseminen on yksi suurimpia syitä siihen, miksi hiukset ovat jatkuvasti kuivat ja karheat. Mitä harvemmin hiusta pesee, sitä useammin ja enemmän päänahan omat öljyt pääsevät hoitamaan hiusta.

2. Hoida myös päänahkaa

Kaikki lähtee päänahasta, kun on kyse hiustenhoidosta. Hyvin hoidettu päänahka takaa sen, että hiukset kasvavat nopeasti ja kauniisti. Myös hilseestä pääsee eroon, kun hoitaa päänahkaa oikein ja oikeiden tuotteiden avulla. Päänahkaa tulisi hoitaa ainakin toisinaan syväpuhdistuksen avulla, sekä esimerkiksi kuivuutta ehkäisevillä päänahan hoitotuotteilla.

3. Puhdista hiukset kunnolla muotoilutuotteista

Yksi ongelma, joka on yleistä erityisesti niillä, jotka muotoilevat hiuksiaan paljon erilaisten tuotteiden avulla, on hiusten puhtaus. Vaikka hiuksia pesisi tavalliseen tapaan shampoolla suihkussa, voi hiuksiin silti jäädä jäänteitä erilaisista muotoilutuotteista. Jos hiuksia ei pese oikein, voivat tuotteet jopa kerrostua ja aiheuttaa sitä kautta ongelmia hiusten kunnolle. Käytä toisinaan syväpuhdistavia shampoita.

4. Käytä hoitoainetta

Hoitoaine kuuluu jo monen rutiiniin suihkussa käydessä, ja hyvä niin. Hoitoaine silottaa ja hoitaa hiusta sen jälkeen, kun shampoo on poistanut epäpuhtaudet. Muista levittää hoitoaine pyyhkeellä kuivattuihin hiuksiin ja antaa hoitoaineen vaikuttaa muutaman minuutin. Huuhtele hoitoaine viileällä vedellä. Voit käyttää pesun jälkeen myös hiuksiin jätettävää hoitoainetta, joka antaa erityisesti pitkille hiuksille lisäsuojaa ja -hoitoa.